Uutiset

Vantaan myymälä ja noutovarasto loppuu 31.12.2020 mennessä

Meretek vantaan toimipisteen myymälä ja noutovarasto loppuu 31.12.2020 mennessä. Palvelemme jatkossa asiakkaitamme kehittyvillä verkkopalveluilla Tampereen toimipisteen kautta. 

Meretek sai tunnustusta kasvustaan

Meretek Oy sai tänään merkittävän tunnustuksen vuoden 2020 toiseksi parhaana kasvuyrityksenä, kovassa seurassa, alueella Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Pirkanmaa! Iso kiitos tästä kuuluu asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja ennenkaikkea meidän LOISTAVALLE henkilökunnalle! Koko porukan vahva usko kokonaisvaltaisten varaosapalveluiden tuottamiseen on mahdollistanut tämän! #ajoneuvokierrätys #varaosapalvelut #kauppalehti #kasvuyritys #almatalent #meretek

Ajoneuvojen varaosatoimittaja MereTek Oy on kasvanut kolme vuotta keskimäärin 170 prosentin vauhtia. Viime vuonna Meretek Oy:n liikevaihto oli lähes kolme miljoonaa euroa. Vuonna 2020 kasvua on noin 40%. 

Lisätietoja uutisesta täältä 

Kasvuyritys 2020

Meretek Oy:lle on myönnetty Kasvuyritys 2020 tunnustus!

Kun yrityksen liiketoiminta kasvaa useampana vuonna peräkkäin, se kertoo vahvaa kieltä yrityksen kyvystä luoda menestyksekästä liiketoimintaa. Kolmen viimeisen vuoden ajan liiketoimintaansa selvästi kasvattaneille yrityksille voidaan myöntää Kauppalehden Kasvaja-sertifikaatti, dynaaminen ja näkyvä todiste kasvusta. Liikevaihto on selkeä kasvun mittari, ja sen perusteella yrityksiä on helppo verrata ja katsoa, kuka täyttää Kasvaja-sertifikaatin kriteerit. Tällaisten Kauppalahden Kasvuyritysten liike- ja yhteistyökumppaneiksi hakeutuvat niin asiakkaat, sijoittajat kuin erilaiset sidosryhmätkin.

Mikä tekee Kasvuyrityksen?

Kasvaja-sertifikaatti voidaan myöntää yritykselle, joka on: 

  • harjoittanut liiketoimintaa vähintään neljä vuotta
  • kasvattanut liikevaihtoaan merkittävästi kolmen viimeisen vuoden aikana
  • tehnyt vähintään 500 000 euron liikevaihdon viimeisimmän vuoden aikana.

Merkittävä liikevaihdon kasvu viittaa siihen, että yrityksen liikevaihdon vuotuinen kasvu on ylittänyt alan keskimääräiset kasvulukemat vähintään 10 prosentilla.

Meretek Oy on saavuttanut Kasvuyrityksen 2020 kriteerit ja saanut tämän tunnustuksen.

 

Meretek Oy:n toimitusjohtajan mietteitä tunnustuksesta:

"Olemme ylpeitä tästä tunnustuksesta ja jatkamme pitkäjänteisesti työtämme varaosamarkkinoilla. Asiakastyytyväisyys, varaosien kattava valikoima ja palvelumme ovat osa-alueita mihin haluamme panostaa myös tulevaisuudessa. Haluamme kehittää toimintaa innovatiivisen ja motivoituneen henkilökunnan kanssa ja saada lisää tyytyväisiä asiakkaita"

Laskutusosoitteemme muuttuu 8.7.2020

Arvoisa yhteistyökumppanimme,

Laskutusosoitteemme muuttuu 8.7.2020 ❗️

Toivomme saavamme laskut ensisijaisesti sähköisessä muodossa.
Mikäli yrityksellänne ei ole mahdollisuutta toimittaa verkkolaskuja tai lähettää laskuja sähköpostilla, voitte lähettää
paperilaskut skannauspalveluosoitteeseen.Emme vastaanota laskuja käyntiosoitteeseemme.


1. Verkkolaskut
MereTek Oy, 2368431-0
Verkkolaskuosoite: 003723684310
Operaattori: Maventa (003721291126)

Välittäjätunnus pankkiverkosta lähetettäessä: DABAFIHH*
*Käyttäkää tätä välittäjätunnusta mikäli käytössänne olevasta verkkolaskutusohjelmasta ei voi lähettää laskuja suoraan Maventan
välittäjätunnukselle.


2. Laskujen vastaanotto sähköpostitse skannauspalveluun
Toivomme, että lähetätte tähän osoitteeseen ainoastaan laskuja.
Laskut lähetetään palveluun sähköpostin PDF-muotoisina liitetiedostoina ja laskun liitteiden tulee olla samassa
tiedostossa itse laskun kanssa.
Sähköpostilaskun osoite: 23684310@scan.netvisor.fi
• Voit lähettää useita laskuja yhdessä sähköpostiviestissä, kunhan jokainen lasku on erillisenä liitetiedostona. Kaikilla tiedostoilla tulee olla
eri nimi.
• Yhden sähköpostin maksimikoko on 5Mb.
• PDF-tiedostojen tulee olla aitoja PDF-dokumentteja (PDF- versio 1.3 tai uudempi).
• PDF-tiedostot eivät saa olla lukittuja tai salasanalla suojattuja.
• Dokumentin ulkomitta voi olla maksimissaan 210 x 297 mm.
• Liitteen nimen sallitut merkit ovat tavallisia kirjoitusmerkkejä, a-z, A-Z, 0-9. Ethän käytä erikoismerkkejä liitteiden nimeämiseen.


3. Laskujen vastaanotto postitse skannauspalveluun
Osoitetietojen tulee olla täydellisinä sekä laskussa että kirjekuoressa, jotta lasku voidaan välittää nopeasti ja
luotettavasti vastaanottajalleen.
MereTek Oy
23684310
PL 100
80020 Kollektor Scan
• Lähetäthän skannausosoitteeseen ainoastaan laskumateriaalia. Nämä postit luetaan automaattisesti yrityksemme reskontraan, eikä
mikään muu materiaali (esimerkiksi kuitit, liikelahjat, luottokortit ja pääsyliput) saavuta vastaanottajaansa tätä kautta.
• Käytäthän mieluiten tekstissä vain mustaa väriä valkoisella pohjalla: se antaa selkeimmän lopputuloksen laskun tietojen tunnistusta
varten.
• Ethän käytä niittejä skannauspalveluun lähetetyissä laskuissa.

Kesän aukioloajat alkaen 4.5.2020

Hyvät asiakkaamme! 

Meretek palvelee 4.5 - 31.7.2020 välisenä aikana kello 9-17 kuluttaja-asiakkaita. Korjaamoasiakkaille palvelut avoinna 08-17. 

Muistakaa, että käytetyt osat ovat verkkokaupassa ostettavissa 24/7 ja voitte jättää tehdä meille varaosakyselyitä sähköpostilla osoitteeseen myynti@meretek.fi 24/7. 

 

Uusi verkkokauppa on avattu

Olemme ylpeitä esitellessämme uutta verkkokauppaamme. Vihdoin käytetyt varaosat ovat näkyvillä verkkokauppamme kautta kaikille. Tällä hetkellä 30.3.2020 tuotteita on noin 60.000, mutta päivitämme koko ajan uusia tuotteita verkkokauppaan. Koko käytettyjen osien saatavuus tavoitteemme mukaan on nähtävillä 15.4.2020 mennessä noin 90.000 osaa. Kehitämme jatkuvasti verkkokauppaamme mm. tuomalla esille käytettyjen osien lisäksi tarvike ja uusia alkuperäisosia. 

Meretek on liittynyt Suomen Autokierrätykseen

Meretek Oy on liittynyt Suomen Autokierrätykseen. Auton luovuttaminen Autokierrätyksen verkoston vastaanottopisteisiin on turvallista, sillä kaikki vastaanottopisteet käsittelevät romuautoja ympäristölainsäädännön mukaisesti. Vain Autokierrätyksen verkoston vastaanottopisteet tekevät Traficomille ilmoituksen auton romutuspoistosta ja antavat omistajalle romutustodistuksen. Näin ollen ennen auton luovutusta romutukseen on tärkeää varmistaa, että vastaanottopiste kuuluu Autokierrätyksen verkostoon. Muutoin auto voi jäädä rekisteröidyksi omistajan nimiin vielä romutuksen jälkeenkin.

Lisätietoja https://autokierratys.fi/

 

Koronaviruksen (COVID-19) mahdolliset vaikutukset

Haluamme informoida asiakkaitamme koronaviruksen mahdollisesti aiheuttamista haasteista varaosatoimitusten ja palvelun suhteen. 

Koska asiakkaidemme, yhteistyökumppaneiden ja oman henkilökunnan terveys on aina etusijalla, niin toivomme asiakkailtamme myös pitkäjänteisyyttä ja joustavuutta mahdollisten poikkeamien vuoksi. On hyvin todennäköistä että varaosatoimituksissa esiintyy viiveitä johtuen tukkureiden ja isojen varaosatoimittajien kyvystä palvella. Myös rahti- ja lentoliikenne vaikeutuu erimaiden sulkiessa rajoja. 

Olemme joutuneet sulkemaan vantaan toimipisteen toistaiseksi alkaen 16.3. Tampereen toimipisteen aukioloaikaa on muutettu 9-17. Informoimme mahdollisimman pian kun tilanne normalisoituu. Asiakaspalvelumme ja myyntimme toimii normaalisti arkisin klo 8 - 17. 

Toivomme asiakkailtamme, että voimme toimittaa osat teille jolloin asiointi myymälöissämme vähenee ja siten virusten leviämistä voidaan hidastaa. 

Ystävällisin Terveisin

Meretek Oy

 

 

 

Tehdaskunnostettuja varaosia

Kauttamme on saatavilla runsas valikoima tehdaskunnostettuja auton varaosia. Tarjonnassa esimerkiksi:

  • moottoreita
  • vaihteistoja
  • sylinterikansia
  • turboja
  • suuttimia
  • ohjausvaihteita
  • latureita ja startteja

Myönnämme tehdaskunnostettuihin osiin reilun takuun! Kysy lisää myynnistämme myynti@meretek.fi tai 040 922 6901!

Meretek on TT-Thermon jälleenmyyjä!

Meretek on TT-Thermon virallinen jälleenmyyjä.

Meiltä löydät kattavan valikoiman uuden ajan moottorilämmittimiä suoraan hyllystä. 

TT-Thermo

Tule hakemaan omasi - älä anna moottorisi jäätyä!!!